12.3.2021
Kevätkausi on taas käynnistymässä, mutta koronavirus voi jälleen aiheuttaa viiveitä toimituksiin.
Koronavirus on aiheuttanut rajun kysynnän kasvun kotiin ja kotona olemiseen liittyvissä tuoteryhmissä. Niin myös ulkokalusteissa.
Toisaalta monet eurooppalaiset tavarantoimittajamme kärsivät tällä hetkellä raaka-ainepulasta ja konttien vähyydestä johtuvista kohonneista kuljetuskuluista.
Useat tavarantoimittamme ovat antanut varoituksen mahdollisista viiveistä toimitusajoissa. Mm. Fermob on ilmoittanut kaikkien tuotantoaikojen tuplaantuvan normaalista, joidenkin tuotteiden osalta viiveet voivat olla pidempiäkin. Monella muullakin valmistajalla osalla tuotteista voi olla huomattavia viiveistä toimitusajoissa. Pyrimme päivittämään näitä viiveitä verkkokauppaamme, mutta tilanteen muuttuessa päivittäin emme ole välttämättä aivan ajan tasalla koko aikaa. Halutessasi voi tarkistaa meiltä yksittäisen tuotteen tilanteen puhelimitse tai sähköpostilla. Pääsemme tarkistamaan mm. Artwoodin, Fermobin, Fatboyn, Hillerstorpin ja La Siestan varastotilanteen reaaliaikaisesti.
Elhon ja Lechuzan ruukkujen sekä Mantran ja Faron valaisimien osalta tilanne on ollut aika hyvä. Samoin kaikki Hillerstorpin verkkokaupassamme näkyvät tuotteet ovat toimitettavissa valmistajan Ruotsin varastosta viikottain.
Posti ja muut kuljetusliikkeet kuljettavat tavaroita täsmällisesti, vaikka kotiin toimituksiin voi tulla pieniä viiveitä lisääntyneen kysynnän vuoksi.
Päivystämme Roihupellon varastolla maanantai- ja torstai-iltapäivisin klo 14-18 sekä toukokuun alusta juhannukseen asti lauantaisin klo 10-14. Muina aikoina olemme paikalla sopimuksen mukaan.